tiistai 3. tammikuuta 2012

Sonic the hedgehog

Sain mieheni veljeltä toivomuksen, että tekisin hänelle syntymäpäiväksi Sonic kakun. Alunperin ensimmäinen pyyntö oli jota kuinkin Assassin`s creedin tyyliä, mutta onneksi toisena vaihtoehtona oli tuo Sonici, joka toteutukseltaan on HUOMATTAVASTI helpompaa minulle!!=D
Pysyttelen siis tälläkin kertaa tutussa ja turvallisessa marsipaanien ihmeellisessä maailmassa!=D
Tein siis aivan normaalin kakkupohjan, minulla sattui olemaan tuollainen  neliön mallinen kakkuvuoka, jonka olen joskus ostanut Lidlistä!!=D Pohjasin kakun aluksi aivan normaaliin tapaan. Kun oli saanut kakun täytettyä ja kakku oli muutaman tunnin saanut vetäytyä kylmässä leikkelin sen vetsellä muotoonsa eli kaiversin keskelle joelle aukon ja siitä saadut palat käytin vähän tasojen korottamiseen. Pahoittelen, etten ole taaskaan muistanut ottaa väli vaiheista minkäänlaista kuvaa!:(

Marsipaanit kävin taas hakemassa Ullan unelma liikkeestä Tampereelta. Tuollaisen beigen sävyisen marsipaanin laitoin kiertämään ensin reunoille. Ja allehan laitettiin tietysti tartunta kreemi. Ruskeasta marsipaanista kaulitsin ohuen levyn, josta puolestaan tein neliöt, jotka kiinnitin kreemillä vaaleaan marsipaaniin shakki ruudukon tavoin. sekoitin sinisen marsipaanin joukkoon hieman valkoista marsipaania ja hieman vaivasin niitä keskenään, mutta ei liikaa ettei valkoiset juovat uppoudu siniseen kokonaan, näin sai ikään kuin pientä aallokon tai virtauksen tuntua jokeen!:)
Ruohot tein tuollaisina "pitkä häntäisinä sydäminä" ja laitoin kahta eri sävyistä vihreätä vuorotellen esittämään nurmikkoa!
Keltaisesta muotoilin peliin  tyypillisenä osana kuuluvia ringsejä eli sormuksia ja lopuksi yritin itse pelin kansikuvaa apuna käyttäen muotoilla Sonic hahmon kakun koristeeksi ja mielestäni onnistuinkin siinä yllättävän hyvin!:)
Hahmon kasaamiseen käytin apuna myös hammastikkuja!=D Ilmeiden tekemiseen käytin tutuksi tullutta elintarvike tussia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit muistakaa nimimerkki!