keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Käy muumilaaksoon..

Muumiaiheella mentiin koko viime viikonloppu! Tein eräälle tuttavalle samanlaisen muumi aiheisen kakun koristeen kuin minkä täälä jo aiemmin julkaisin, kakkosen tilalle laitoin vain ykkösen, sillä yksivuotis kakkuun koriste oli tulossa!!!:) Viikonloppuna oli myös serkkutyttöni kaksi vuotis syntymäpäivät jonne toivottiin myös muumi aihetta, joten minä pitkän tuumailun jälkeen päätin kokeilla miltä muumimaailman tekeminen tuntuisi!!!:) Ja tälläinenhän siitä nyt sitten lopulta muotoutui:


Kakun sisällä oli ihan tavallinen vaalea kakkupohja, kostukkeena käytin Fantan verigreippi limpparia ja täytteeksi tein mustikka-mansikka moussen!!! Ja täytyy kyllä sanoa että itsekkin yllätyin kuinka hyvää kakusta tuli... Tein siis noita kaksin kappalein!!!:) Lisäksi tein äidiltäni saadun ohjeen mukaan pizzapyöryköitä suolaiseksi puoleksi kakun kaveriksi!!:)
Ensiviikonloppuna muumi teema jatkuu, tilausta meinaan pukkasi heti mieheni työpaikan suunnalta! Toiveena oli tehdä pikkumyy aiheinen kakku mieheni työkaverin vuoden vanhalle tytölle!!!:)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jalkapallo ilves huivilla

Tein tuossa taannoin kakun pomoni lapsenlapselle!

Teemana oli jalkapallo ja pomoni toivoi, jos siihen jotenkin saisi yhdistettyä Ilveksen värit, koska poika siellä jalkkista pelasi!!:)

Tälläinen oli minun toteutus aiheesta:
Sisälle tuli vadelmamousse ja appelsiini kostutus! Pohjana tietysti tavallinen sokerikakkupohja!!:)

Poika oli ollut kakusta ihan haltioissaan ja sukulaiset olivat kuulemma sanoneet, että tästälähtien tilataan kakut minulta!!:D