sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Merirosvo kakku

Eilen serkkupoikani 4 vuotis syntymäpäivillä oli teemana merirosvot ja sinne luonnollisesti toivottiin minulta aiheeseen sopivaa kakkua. Hetken puntaroittin, että teenkö pelkän merirosvolaivan, pelkän aarearkun vai yhdistankö kaikkea erilaiseksi kokonaisuudeksi. Lopulta tulin siihen tulokseen, että yhdistän niitä kaikkia :)


Kakkuun leivoin kaakaopohjan, kostutin kakun vaniljamaidolla ja täytteeksi tein sekamarjatäytteen. Kakun kuorrutin sokerimassalla. Laivan tein erillisestä kakkupohjasta samoilla täytteillä, muotoilin ja kuorrutin kakun ja laitoin laivan pohjaan kreemikerroksen ettei alemman kakun pinta kostu ja läväytin laivan seilaamaan merelle. :)


Koristeeksi tein merirosvokarttaa ja saarta jossa aarrearkku sijaitsee. Aluksi en ajatellut näiden koristeiden lisäksi laittaa muuta, mutta hetken kakkua silmäiltyäni, aloin miettimään reunojen koristelua.. Kakku kun näytti kaipaavan vielä viimeistä silausta. Niinpä päätin laittaa muutamia kaloja uiskentelemaan reunoille merilevien sekaan. Nyt kakku näytti omaan silmääni hyvältä :)


Saarekkeen tein keksinmuruista. Lipun askartelin laivaan ihan paperista ja grillitikusta :) Kakku sai osakseen hirmuisesti kehuja ja synttärisankari ilmoitti heti alkuunsa tomerana, ettei laivaa saa kukaan syödä :D

Prinsessakakku

Kesäk.uussa mieheni työkaverin kaveri puolestaan pyysi minua tekemään omalle tyttärelleen prinsessakakun. Toiveena oli, että kakku olisi osittain kermakakku ja keskellä olisi prinsessa aiheinen kuva.

Kakkukuvaan maalasin elintarviketusseilla Ruususen ja Frozenin Elsan. Kermavaahdon värjäsin elintarvikeväreillä prinsessateemaan sopivaksi pinkiksi. Täytteenä oli vaalean kakkupohjan kaveriksi vadelmahyydyke.

Frozen

Sain joskus taannoin toiveeksi tehdä mieheni työkaverin tyttären synttäreille Frozen kakun. Pitkään pohdin kuinka mahdan kakun toteuttaa, mutta loppujen lopuksi päädyin tälläiseen ratkaisuun:


Pohjaksi valikoitui suklaa pohja ja täytteeksi, jos nyt en väärin muista, niin vadelmahyydyke. Pohjauksen jälkeen kuorrutin kakun ensin voikreemillä, jonka jälkeen päällystin kakun sokerimassalla. Koristeet ovat myös tehty täysin sokerimassasta, sävyttäen ja käyttäen elintarvikevärejä ja tusseja :)